Meiltä kysytään aika usein kuinka pitkään tämä kotimajoitus kestää. Joudun vastaamaan että en tiedä, kukaan ei tiedä. Matkassa on aika monta mutkaa. J. odottelee edelleen kutsua Maahanmuuttoviraston haastatteluun. Moni hänen kanssaan samaa matkaa Suomeen saapunut on jo saanut kutsun, joten odottelemme sitä saapuvaksi pian. J. on jopa nähnyt kutsukirjeestä unta, niin kovasti hän sitä odottaa.
Haastattelun jälkeen odotellaan päätöstä, ja siinäkin saattaa mennä tovi. Toinen J:n veljistä on jo haastateltu, mutta siitä on jo viikkoja eikä päätöstä vain kuulu. Tuskaisaa odottamista, kaikki toiveet ja haaveet – koko loppuelämä – riippuvat tästä päätöksestä… Menneellä viikolla Hesarissa luki että kaikki viime vuoden hakemukset pyritään käsittelemään elokuuhun mennessä, joten sellainen lehtitietoon perustuva takaraja ollaan saatu.
Jos päätös sitten joskus saapuessaan on kielteinen, tulee J:n poistua maasta luultavasti 30 päivän aikana vapaaehtoisesti – joissain tapauksissa poistumista voidaan vaatia nopeammallakin aikataululla. Poliisi ilmeisesti osallistuu prosessiin – selkokielistä tietoa on ollut vähän vaikea löytää. Minulle ei vielä ole selvinnyt maksaako Suomen valtio paluukustannukset eli lennon, vai miten tässä toimitaan. Sen olen kuullut että aika moni käännytetty ”katoaa”, eli jää paperittomana Suomeen. Kuulostaa todella huonolta vaihtoehdolta.
Jos taas päätös on myönteinen, alkaa siitäkin monipolvinen prosessi. Jostain pitäisi saada oma koti, mutta millä rahalla? Etelä-Suomessa on pulaa pienistä ja kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista jo entuudestaan. Tuhansien turvapaikanhakijoiden liittyminen asuntojonoon on aika haastava juttu. Pääkaupunkiseutua koskee jo määräys etteivät turvapaikan saaneet saa muuttaa sinne jollei heillä ole alueella opiskelu- tai työpaikkaa (Kuulostaa muuten aika hurjalta että Suomessa rajoitetaan sitä missä joku saa asua. Mutta onhan se näin jo esim. sairaalahoitoa vaativien vaikeasti sairaiden kanssa: uusi kunta ei välttämättä suostukaan ottamaan vastaan kallista uutta kuntalaista.). Työ- tai opiskelupaikan saaminen voi kuitenkin olla kielitaidottomalle inahduksen haastavaa. Muuttotappioalueilta asuntoja varmasti löytyisi helpommin ja edullisemmin, mutta niillä taasen harvoin on kovin kattavaa kieliopetusohjelmaa tai runsaasti työpaikkoja tarjolla…
Mistä asunto sitten löytyykin, sen tulee olla varsin edullinen jotta siihen voisi saada asumistukea (jonka määrä muuten ilmeisesti vaihtelee kunnittain). Periaatteessa pakolaisstatuksen saaneen pitäisi saada Suomesta kuntapaikka, mutta kah kun niitä ei tähän mennessä ole tarvittu ihan näin paljoa… Ely-keskus puuhaa parhaillaan systeemiä joss jokaiseen kuntaan tulisi kolme pakolaista tuhatta asukasta kohden. Yllättäen kunnat eivät ole olleet hirveän innoissaan tästä suunnitelmasta – vaikka valtio toki korvaa osan kuluista niin tuleehan siinä kunnallekin kustannuksia kun tarvitaan lisää asuntoja, sosiaalityöntekijöitä, koulu- ja päivähoitopaikkoja, sairaanhoitoa, jne… Että pikkasen tässä mietityttää miten tämä ongelma ikinä ratkeaa…
Noh, ”onneksi” suku tuntuu edelleen säätävän tätä asumisasiaa Irakista käsin. Pari iltaa sitten J. kertoi meille että isän kaveri vuokraisi hänelle ja veljelle asunnon Itä-Helsingistä hintaan 300€/kk (sähkö ja vesi kuuluivat hintaan). Emme ihan uskoneet tätä todeksi, ja seuraavana päivänä hinta olikin sattumoisin kaksinkertaistunut eikä siihen olekaan varaa. Onkohan koko asuntoa oikeasti edes olemassa? Aika rumiakin tarinoita erilaisista huijauksista ja menetetyistä takuuvuokrista on jo ehtinyt kantautumaan korviini. Mutta ehkä tämä asuntoasiakin sitten ratkeaa ajan kanssa ”kuin itsestään”. Kunhan nyt tulisi edes se kutsu Migrin haastatteluun.
muukalainenkotona 