”Tosi huva J.!”

Kesken siivouksen J. sanoo kirkkaalla äänellä ”viikonloppu”. ”Viikonloppu, viikonloppu.” Sitten jotain mietteliäästi arabiaksi. Sitten lisää suomea. Ruokapöydässä hän pysähtyy tuijottelemaan pöytää. ”Kerjätä”. Katsekontakti: ”minä suomi kerjätä”. Häh? ”Write – kerjätä?” Ai, kirjoittaa! Sinä kirjoitat suomea! ”Nuori nainen” tulee jo ihan oikein, mutta meis, mees, missä – ei kun ”mies”. Kauhean tarkkaa on, muutaman kirjaimen virhe ja koko lause menee pieleen…

Menossa on taas hyvin intensiivinen kielenopiskelu. Irakissa J. ei päässyt kahteen viimeiseen vuoteen kouluun ollenkaan koska on sunnimuslimi. Nyt otetaan kyllä täysillä ilo irti opiskelusta! Opettajan kehut kerrataan ruokapöydässä ”Teacher say Tosi Huva J.!”. Ja tottahan se on, J. on ahkera ja nopea oppija. Kävellessä ja siivotessa on kuulemma hyvä miettiä mitä opettaja sanoi. Sanoja kerrataan joka ilta, ääneen toistellen. Eikä kuulemma ole ollenkaan vaikeaa, helppo kieli tämä suomi.

Ihan helpolla ei kuitenkaan päästä täällä kotona. Jokaista sanaa ja sananpainoa on kuunneltu. Yritäpäs kuule selittää mitä ”no niin” tarkoittaa. Ensin nousevalla intonaatiolla, sitten silleen pahaenteisesti. Tässä pääsee tutkailemaan omaa äidinkieltäänkin ihan uusista näkökulmista. Hauskaa!