Kuulumisia meiltä ja muualta

Pääsin viime viikolla lopultakin SPR:n henkisen tuen kurssille. Kurssi oli räätälöity vastaanootokeskuksissa vapaaehtoisina toimiville, itse ilmottauduin mukaan silloin kun J. vielä asui meillä. Se olisikin ollut varsin hyödyllinen kurssi silloin! Vaan eipä oppi ojaan kaatanut nytkään, sain paljon oivalluksia. Etenkin tuota jo ihmetyttänyt me-keskeistä kulttuuria koulutuksessa avattiin hienosti, sain sanoja ajatuksilleni ja tuli hyvä mieli kun tajusin ihan vaistomaisesti toimineeni monessa tilanteessa oikein, tai ainakin varsin inhimillisesti. Suosittelen kurssia erittäin lämpimästi kaikille turvapaikanhakijoiden kanssa toimiville ja heille jotka ehkä haluaisivat toimia. Sopii se kaikille muillekin, varsinkin niille meistä jotka joskus kohtaavat jonkun. Monesti sitä miettii että enhän minä voi mitään tehdä kun eihän minulla ole edes koulutusta tähänkään juttuun. Yhden illan kurssilla ehti juuri tajuamaan ettei toisen rinnalla kulkemiseen varsinaisesti tarvita koulutusta, riittää kun on inhimillinen. Että ihan rohkeasti kohtaamaan vaan.

Tämän kurssin aikana J. olikin sitten soitellut monta kertaa. Soittelin takaisin ja kävi ilmi, että hän oli muuttanut pois uudesta kodistaan, enolleen pienempään Suomalaiseen kaupunkiin. Emäntä ei ollutkaan tuntunut mukavalta asuinkumppanilta. En oikein osannut tulkita puhelimessa oliko J. tyytyväinen vai pahoillaan siitä että päätyi enonsa luokse asumaan. Silloin kun hän asui meillä hän oli sitä mieltä ettei halua sukulaisten nurkkiin elämään suojattua elämää, mutta ehkä se vapauden tuoma vastuu alkoi kuitenkin pikkuhiljaa painamaan. Ei voi olla helppoa vaihtaa koko elämänfilosofiaa lennosta. Toivotaan että enon luota nyt löytyy hyvä ja pysyvä asuinpaikka – ja yhtä hyvä kielikurssi kuin Helsingissä oli.

Meillä kotona eletään vielä vähän jälkimaininkeja. Noinkin lyhyt yhteiselo ehti jättämään jonkinlaisen jäljen. Suurin muutos lienee siinä, että tyttärille on annettu kotitöitä ja kuukausiraha. Tuli mieleen että heidän olisi hyvä oppia tekemään oma osuutensa huushollin töistä – ja oppia käyttämään rahaa pitkäjänteisesti. Ensimmäinen ”palkkapäivä” lähestyy, tiskikonetta on tyhjätty vaihtelevalla innolla, ja ilmassa on kevyttä pohdiskelua. Mihin se raha sitten riittää? Ostaako heti pehmolelun vai joka viikko jotain pientä? Pitäisikö jotain pistää säästöön kesää varten?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s