Kuukausi kotimajoitusta takana

Miltäs nyt tuntuu? Hyvältä, kaiketi, edelleen. Ja samalla huomaan että uutuudenhohto alkaa karista.

J:n siivousinto on vähentynyt huomattavasti. Saan taas siivota ihan normaalisti, eikä pyykkäämisestäkään tarvitse enää kilpailla. Ruokaakin saan tehdä ihan ite. J:n sukulaiset eivät enää soittele vilkuttelupuheluita (se tosin voi johtua siitäkin että he kuvittelevat meidän olevan jonkinlaisia orjuuttajia). Ollaan siis päästy normiarkeen.

Meidän normiarkeen kuuluu nykyään yksi teini. Aamulla se herää niin myöhään että just just ehtii junaan jos jättää aamupalan väliin. Koulun jälkeen se menee huoneeseensa nukkumaan, saattaa herätä päivälliselle ja riekkuu sitten puhelimessa kaveriensa kanssa koko illan pitkälle yöhön asti. Viikonloppuisin se tekee iltasella popcornia itselleen ja katselee tietokoneelta leffoja kuulokkeet päässään (Bollywood on kova juttu), valvoo melkein koko yön ja herää joskus puolen päivän tienoilla. Ja minua ärsyttää ihan kuin se olisi oma lapsi… Hyvää harjoitusta, sanoisin, parin vuoden kuluttua noi omat tylleröt lienevät samoissa puuhissa. Silloin olen varmaan tyytyväinen jos niille riittää koti-illat popcornin ja oman leffan kanssa.

Suomalainen tilantarve alkaa myös näkyä. Aika usein tekisi mieli vaan vetäytyä makuuhuoneeseen ja vetää ovi kiinni perässä, olla vaan ihan itsekseen. Lapset kaipailevat niitä tavallisia suomalaisia ruokia joita ei nyt olla syöty, purkkihernekeittoa ja sitruunakanaa basmatiriisin kera. Ehkä alkaa olla aika palata arkeen niidenkin suhteen. Harjoitella tekemään briyanin sijaan pannukakkua.

Muutamat säännöt vaativat nyt tarkennusta. Suihkun pituus täytyisi saada järkeväksi, yölliset puhelut saisi vaihtua siihen kohteliaaseen tekstittelyyn. Kotitöistä voisi sopia tarkemmin, niin kaikki tietäisivät mitä odottaa. Ruutuajastakin pitää ehkä puhua. Ja siitä että olisi tosi fiksua nukkua öisin ja valvoa päivällä muiden kanssa samassa rytmissä… Mutta näähän on näitä: asioita jotka ärsyttää ihan vietävästi ja joista voi sitten hetken kihistyään jutella ihan asiallisissa merkeissä. Ihan varmasti löytyy ratkaisut kun vaan istutaan alas juttelemaan. Ei tässä kellään ole niin ihmeellisiä tapoja etteikö vastaavaa olisi ennenkin nähty. Monella tapaa samanlaista olisi jos olisi suomalainen kämppis.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s